Ja mikäpäs muukaan se olisi vaikeina aikoina ollut sitä terapeuttisinta kuin käsityöt. Monen monta iltaa, päivää ja yötä vietin yksin ja välillä Vikan kanssa tehden käsitöitä. Niitä voisin jossain vaiheessa kyllä kuvailla tännekin. Vika oli muutenkin ensimmäisen vuoden kantava voima, pakastin täyttyi Vikan toimesta, minua kiikutettiin monenmoiseen mukana, pitäen kiinni elämässä ja uskossa siihen, että jonain päivänä jälleen on elämässä mieltä. Rankkoja aikoja, mutta päätös siitä, että vielä minä olen onnellinen on pitänyt ja sitä todellakin voin nyt sanoa olevani.
Nyt olen siirtynyt niin etelään kuin se Suomessa on mahdollista. Uusi ihana koti, uusi ihana kasvanut perhe ja olo, että energiaa on jälleen kirjoittaakin. Olen minä koko ajan kirjoittanut, mutta vain itseäni varten.
Onneksi tuo miehekkäämpi puoliskoni on antanut minulle vapaat kädet sisustuksen(kin) suhteen. Tavarat etsivät paikkaansa, mutta pikkuhiljaa alkaa minun kätteni jälki näkymään... Tässä muutama kuva katoksestamme, välitilasta autotallin (meidän tapauksessa mopotallin...) ja talon välistä.
~Tikki~
. Eemeli on aina ollut kova sissi, ihan pienestä ei poika valita. Nytkin tiukimmille otti kun ei saanut ulos mennä, kuumetta 40, polvet ei kanna ja yskä ravistaa koko pientä poikaa, mutta ulos ois pitänyt päästä. Eemeliltä tuli muuten kuolematon lause sairastelun lomassa. Poika makoili minun mahan päällä mietiskelemässä, mitään ei tehty eikä hössötetty, edes telkkari ei ollut päällä. Kauan aikaa kumpikin oli hiljaa, mutta sitten Eemeli sanoi: Ois se kiva jos kukaan ei olis keksinyt kerhoa, koulua tai töitä ikinä. Ihana 
!
, ainakin meille aikuisille! Nyt tilanne on se, että minun ei tarvinnut muuta kuin olla maksunaisena kaupassa, tyllerö teki itse kaiken tarjottavan ja järjestelyt, äidin apua ei tarvittu eikä oikeastaan haluttukaan 
. Nyt, kun juhlat ovat käynnissä, yläkerrasta kuuluu musiikkia ja välillä naurun remakkaa, itse istuskelen koneella blogikierroksella. Hauskaa!
.
Punainen, turkoosi ja laventelin väriset siemenhelminakit kavereineen. 
, mutta itselläni on taas alahuuli kipeänä kun eilen illalla voimieni tunnossa tempaisin itseäni harjalla ikeneen oikein olan takaa. Tuollaiset tilanteet on niitä, joissa tulee tyhmä olo. Että tallaista sitten, hammasharjaa ei osaa aikuinen ihminen käyttää loukkaamatta itseään.
. Vai mitähän se loppujen lopuksi oli... Lasten kanssa kun pistimme elämän ihan ranttaliksi; söimme vain roskaruokaa (= hamppareita, karkkia, sipsejä, limsaa, pop cornia ym ravitsevaa), katselimme elokuvia urakalla, shoppailimme kaikkea tarpeetonta ja valvoimme ihan liian myöhään... Puolen yön aikaan porukka vihdoin nukahti, tai niin minä luulin 
. Jostain unen rajamailta korviini kantautui nimittäin jännä ääni, ihan niin kuin joku leikkaisi paperia. Hiippailin sitten lasten huoneeseen kurkkaamaan, että mitä kummaa täällä tapahtuu. Eemeli, pikkuinen, kalju mies ilman paitaa, leikkeli sängyn nurkassa selkä ovelle päin Pokemonin kuvia... voiko sen hellyyttävämpää näkyä olla? Hiippailin sitten hiljaa takaisin sänkyyn ja kuuntelin saksien kahinaa sängystäni, antaa pojan leikellä, kun kerran inspiraatio iski keskellä yötä! Puolen tunnin päästä taas lapsia kurkatessani, oli Eemeli nukahtanut hienosti leikatut Pokemonin kuvat vierellään. Keräilin hiljaa sakset pois ja peittelin pienen pojan lämpimän peiton alle 
). Joten kiitoksia vielä Vikalle, ehkä tosiaan voisimme harrastaa enemmänkin puolin ja toisin tätä lapsenlikkailua!
), syötiin hyvin ja juteltiin. Vika teki hyvää työtä lasten kanssa, oli kuulemma oikein kivaa, ja täti oli kuulemma osannut hoitaa hyvin. Mitä lie lapsille tehnyt, kun äsken Eemeli nukahti pää tuolilla, polvillaan lattialla.
, ja kovasti pari ideaa odottaa toteuttajaansa. Eilen suunnittelimme siemenhelmi"kurssia" myös Kemijärvelle, joskos lähtisin siis joku viikonloppu pitämään vakavamielistä ja totista koulutusta Kemijärven sisar rento valkoisille