Meillä on useampia akvaarioita kuten kaikki blogia seuranneet on varmasti huomanneet. Vika sai suurimman akvaarion muutossa varmaan useamman palpitaation (suom. huom: sydämentykytys). Vika ei lainkaan digannut etenkään noiden meidän pohjanuusujen haavimisesta, ne on kuulemma aika inhoja otuksia. Ja minusta kun ne on niin SULOISIA!
Tämä mussukka on sellaiset 25cm, ja on vielä kasvuiässä. Tuli meille reilut satalitraisesta evät nypittynä. Ja vaikka vallan fiksu kala onkin, ei se silti syö lusikalla (kuvassa), vaan lusikka toimi kurkun pohjassa pitimenä :) Tämä otus on koostaan huolimatta pitkämielisyyden ja lempeyden perikuva, muut kalat saavat käydä ruoan vaikka suusta syömässä, ja muut pohjan elävät saavat rauhassa hengailla Mörön päällä jos siltä tuntuu.
Ja nämä monniset olivat Vikan mielestä erityisen iljettäviä
, toiset kun on niin ihanan touhoja! Taustalla meidän keltabarbeista pienin, meillä kun nämä on kasvaneet vähintään tuplaksi, mitä niiden pitäisi akvaariossa kasvaa, eli ovat pitäneet hyvää huolta ravitsemustilanteestaan...
Lehtikalat on oikeastikin aika älykkäitä otuksia, tunnistavat lempiruokapurkkinsa ja osaavat kerjätä. Vaikka tästä kuvasta ei kieltämättä kovinkaan älykästä ilmettä voi sanoa tuijottavansa:
Meidän suurimman akvaarion kolmaspyörä. Kaksi muuta lehtikalaa on erottamaton lemmenpari, ja tämä raukka saa olla tämän lovestoryn sivustaseuraaja. Onneksi ei saa kuitenkaan köniinsä, pelkkä kylmä rakkaudeton elämä on tämän kohtalo.
Akvaariot on varsin hauskoja, ja toimivat oivana korvikkeena kun ei karvaisempia eläimiä nyt voida pitää. Minulla kun on aina ollut eläimiä, joten riittäköön nämä kunnes on aika ja mahdollisuus hankkia pari kavioeläintä. Kovasti kyllä ikävöin ihania lenkkejä metsässä, hiljaisuus, hevonen ja minä. Vietin viisitoista vuotta elämästäni enemmän tai vähemmän tallissa, joten veriinhän se on mennyt. Aikoinani kiersin raveja, kuljin selvittelemässä ongelmapollejen mielen solmuja ja ratsastamassa ne hevoset, joiden selkään muut ei uskaltaneet. Oi niitä aikoja, elämäni monista ihanista muistoista syntyivät noista hetkistä! Monta hevosta tunsin syntymästä lähtien, ja ikävä kyllä muutama myös kuoli läsnäollessani. En ole koskaan sietänyt eläimen kärsimystä. Mielestäni ihmisen vastuu on aina pitää huoli, että eläin saa elää arvoistaan elämää, ja ihmisen vastuulla on myös tehdä ne raskaat ratkaisut. Liian monta hevosta jonka ihminen oli pilannut sain hoidettavakseni, mutta hevonen on anteeksiantava, ja oppi kyllä luottamaan ajan kanssa uudelleen. Oikein pidetty hevonen osoittautui vähintään yhtä uskolliseksi kuin uskollisimmat koirat.
Olen ajanut elämäni ainoan porokolarinkin hevosella. Olin vähän reippaammalla lenkillä erään aika menestyneen raviheposen kanssa, kun mutkan takaa tulikin esiin porotokka. Vauhtia ei enää ehtinyt juurikaan hiljentää, mutta onneksi poroillakin oli kilpailuviettiä sen verran, että lähtivät sentään liikkeelle, ettemme paikallaan seisoviin poroihin täräyttäneet. Oli kyllä ölinää ja töminää, mutta mitään ei käynyt, vaan sain monta hiittikaveria rinnalla juoksemaan
. Porot pirulaiset muutenkin aiheuttivat sydämentykytyksiä tallilla. Niillä kun oli laitumet tallin lähettyvillä, ja keväällä vasomisaikaan oli vaatimet tosi kiukkuisia. Aika monta kertaa sain pätkiä pakoon tallin pihalla kun erehdyin liian lähelle häiritsemään porojen heinävarkautta. Joten ei, en ikävöi lapista juurikaan poroja!
Tämä mussukka on sellaiset 25cm, ja on vielä kasvuiässä. Tuli meille reilut satalitraisesta evät nypittynä. Ja vaikka vallan fiksu kala onkin, ei se silti syö lusikalla (kuvassa), vaan lusikka toimi kurkun pohjassa pitimenä :) Tämä otus on koostaan huolimatta pitkämielisyyden ja lempeyden perikuva, muut kalat saavat käydä ruoan vaikka suusta syömässä, ja muut pohjan elävät saavat rauhassa hengailla Mörön päällä jos siltä tuntuu.
Ja nämä monniset olivat Vikan mielestä erityisen iljettäviä
, toiset kun on niin ihanan touhoja! Taustalla meidän keltabarbeista pienin, meillä kun nämä on kasvaneet vähintään tuplaksi, mitä niiden pitäisi akvaariossa kasvaa, eli ovat pitäneet hyvää huolta ravitsemustilanteestaan...Lehtikalat on oikeastikin aika älykkäitä otuksia, tunnistavat lempiruokapurkkinsa ja osaavat kerjätä. Vaikka tästä kuvasta ei kieltämättä kovinkaan älykästä ilmettä voi sanoa tuijottavansa:
Meidän suurimman akvaarion kolmaspyörä. Kaksi muuta lehtikalaa on erottamaton lemmenpari, ja tämä raukka saa olla tämän lovestoryn sivustaseuraaja. Onneksi ei saa kuitenkaan köniinsä, pelkkä kylmä rakkaudeton elämä on tämän kohtalo.
Akvaariot on varsin hauskoja, ja toimivat oivana korvikkeena kun ei karvaisempia eläimiä nyt voida pitää. Minulla kun on aina ollut eläimiä, joten riittäköön nämä kunnes on aika ja mahdollisuus hankkia pari kavioeläintä. Kovasti kyllä ikävöin ihania lenkkejä metsässä, hiljaisuus, hevonen ja minä. Vietin viisitoista vuotta elämästäni enemmän tai vähemmän tallissa, joten veriinhän se on mennyt. Aikoinani kiersin raveja, kuljin selvittelemässä ongelmapollejen mielen solmuja ja ratsastamassa ne hevoset, joiden selkään muut ei uskaltaneet. Oi niitä aikoja, elämäni monista ihanista muistoista syntyivät noista hetkistä! Monta hevosta tunsin syntymästä lähtien, ja ikävä kyllä muutama myös kuoli läsnäollessani. En ole koskaan sietänyt eläimen kärsimystä. Mielestäni ihmisen vastuu on aina pitää huoli, että eläin saa elää arvoistaan elämää, ja ihmisen vastuulla on myös tehdä ne raskaat ratkaisut. Liian monta hevosta jonka ihminen oli pilannut sain hoidettavakseni, mutta hevonen on anteeksiantava, ja oppi kyllä luottamaan ajan kanssa uudelleen. Oikein pidetty hevonen osoittautui vähintään yhtä uskolliseksi kuin uskollisimmat koirat.
Olen ajanut elämäni ainoan porokolarinkin hevosella. Olin vähän reippaammalla lenkillä erään aika menestyneen raviheposen kanssa, kun mutkan takaa tulikin esiin porotokka. Vauhtia ei enää ehtinyt juurikaan hiljentää, mutta onneksi poroillakin oli kilpailuviettiä sen verran, että lähtivät sentään liikkeelle, ettemme paikallaan seisoviin poroihin täräyttäneet. Oli kyllä ölinää ja töminää, mutta mitään ei käynyt, vaan sain monta hiittikaveria rinnalla juoksemaan
. Porot pirulaiset muutenkin aiheuttivat sydämentykytyksiä tallilla. Niillä kun oli laitumet tallin lähettyvillä, ja keväällä vasomisaikaan oli vaatimet tosi kiukkuisia. Aika monta kertaa sain pätkiä pakoon tallin pihalla kun erehdyin liian lähelle häiritsemään porojen heinävarkautta. Joten ei, en ikävöi lapista juurikaan poroja!
