Miten onkin ollut niin hurjan kiireistä viimeiset pari viikkoa?! Tuntuu, että juuri muuta en ole ehtinyt tekemään, kuin paiskimaan töitäa ja opiskelemaan. Onneksi on kuitenkin pitkiä luentoja, joiden aikana syntyy sukkaa kuin itsestään. Samaten automatkalla, kun vain saan jonkun muun nakitettua kuskiksi, on hyvää aikaa joko torkahtaa tai tikutella taas sukkia...
Nämä sukat (tai toinen, se viimeinen, niistä) syntyi eilen ensiapukoulutuksessa istuessa. Nämä menevät pukin konttiin ja sen mukana Tikin tylleröiselle.
Viime viikolla oli pitkästä aikaa aivan pakko istahtaa ompelukoneen ääreen! Teki vain mieli ommella ja siihen hätään en keksinyt muuta kuin uudet kannet kalenteriin. Tässä etukansi:
Ja tässä takakansi:
Kuvan keskittäminen meni pieleen, kun ajatus ei ollut siinä aivan mukana. Mutta haitanneeko tuo?
Sukkia on syntynyt koulutuksissä istuessa enemmänkin... samoin BB:tä möllöttäessä on syntynyt muutama sukkapari Sukkasatoa kartuttamaan.
Kaikki muut ihan peruskamaa Seiskaveikasta ja Nallesta, paitsi nuo viimeiset, niissä olen käyttänyt AnniKaisen ohjetta.
Keskimmäisen kanssa on viime aikoina keskusteltu paljon siitä, miten koulunkäyntiin tulisi edes joskus vähän panostaa. Nämä keskustelut ovat varmaan ihan normaalijuttu kasiluokkalaisen vanhemmille ;)
Viime viikolla tuli nähtäväksi ja allekirjoitettavaksi äidinkielen koe, joka sai minun suupielet kääntymään hymyyn...
Kuten huomaatte, vastaus oli tyydyttänyt opettajaa ja täydet pisteethän siitä napsahti ;)
Nyt BB:tä, eli päivän sivistysannos! Moikka!
-Vika-
Ihana tuo koe kkommentti, sain oikein hyvät naurut... ihania villasukkia, wau
VastaaPoista