. Vai mitähän se loppujen lopuksi oli... Lasten kanssa kun pistimme elämän ihan ranttaliksi; söimme vain roskaruokaa (= hamppareita, karkkia, sipsejä, limsaa, pop cornia ym ravitsevaa), katselimme elokuvia urakalla, shoppailimme kaikkea tarpeetonta ja valvoimme ihan liian myöhään... Puolen yön aikaan porukka vihdoin nukahti, tai niin minä luulin 
. Jostain unen rajamailta korviini kantautui nimittäin jännä ääni, ihan niin kuin joku leikkaisi paperia. Hiippailin sitten lasten huoneeseen kurkkaamaan, että mitä kummaa täällä tapahtuu. Eemeli, pikkuinen, kalju mies ilman paitaa, leikkeli sängyn nurkassa selkä ovelle päin Pokemonin kuvia... voiko sen hellyyttävämpää näkyä olla? Hiippailin sitten hiljaa takaisin sänkyyn ja kuuntelin saksien kahinaa sängystäni, antaa pojan leikellä, kun kerran inspiraatio iski keskellä yötä! Puolen tunnin päästä taas lapsia kurkatessani, oli Eemeli nukahtanut hienosti leikatut Pokemonin kuvat vierellään. Keräilin hiljaa sakset pois ja peittelin pienen pojan lämpimän peiton alle .Seuraavana aamuna teimme ryhtiliikkeen ja keittelimme kaurapuuroa ja marjasoppaa, ulkoilimme ja touhusimme kaikkea "järkevää" ja terveellistä...Pitäähän sitä näyttää, että täti osaa hoitaa lapset...
Tikin palatessa miehensä kanssa olimme kaikki väsyneitä, mutta varsin tyytyväisiä. Hauska viikonloppu! Otetaanpa joskus uusiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti