torstai 1. lokakuuta 2009

Jo helpottaa

Nyt on ilta- ja viikonlopputyöt taas tältä erää ohi, ja nyt istuskelen nojatuolissa ihmetellen maailman menoa. Tänään sain vikalta paketin, siinä oli sikahieno kiroileva siili- rintamerkki, sairasta huumoria sisältävä sarjakuvalehti ja IIIIKKKKK, Lauri Tähkän levy! Kaikki nämä olivat asioita, joista koin omistamisen iloa ! Posti toi myös Helmitaulusta korupiikkejä, edellisestä lähetyksestä kun puuttui pari pussia, mihin lie hävinneet tilauksesta. Hienoa palvelua saa aina tuolta, suosittelen! Vähemmän hyvää palvelua saimme Acerin huollosta, yksi läppärimme lähti kolmisen viikkoa sitten takuuhuoltoon, tämä vuoden vanha läppäri kun suostui pysymään päällä vain n. minuutin kerrallaan. Tänään läppäri tuli takaisin, ja mukana oli lappu, että he eivät ole huomanneet mitään vikaa! No, jos läppärin ei ole tarkoitus toimia lainkaan, niin eihän siinä sitten vikaa ole . Läppäri lähtee siis samoin tein takaisin, onhan se hyvä että logistiikkafirmoja työllistetään näin lama-aikana.
Minun ottama valokuva oli eilen telkkarissa!
Tällaisia hassuja pilviä oli päivänä eräänä taivaalla kun työreissusta tulin. Pakkohan moiset oli kuvata, aika hassuja ovat! Tätä siis ihailtiin kolmosen sääohjelmassa, mies oli saanut päähänsä kuvan sinne lähettää. Että siis melkein olen siis julkkis!
Koruja en juuri ole ehtinyt tehdä, stressiin olen pari ponchoa virkannut, mutta muuten on luominen ollut tauolla. Tässä kuitenkin jo vähän vanhempi tuotos:


Odotan viikonloppua, teen silloin varmasti koruja, ja nukun pitkään, ja luen, ja teen hyvää ruokaa, ja neulon, ja olen lasten kanssa, ja ja ja ja ja...

~Tikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti