perjantai 16. lokakuuta 2009

Cupcakes

Ylimääräisen vapaapäiväni päätin käyttää leipomalla. Alkuviikosta tuli uusi Maku ja Koti ja keittiö, siitä lähtien sormet ovat syyhynneet keittiöön päin! Lehdessä oli taas tosi monta kokeilemisen arvoista ohjetta. Tylleröisen kanssa sännättiin heti aamusta kauppaan ja sitten hommiin:
Vadelma-kookoscupcakes (Koti ja keittiö)

12kpl
125 g margariinia
2dl sokeria
2 munaa
3dl venhäjauhoja
1dl kookoshiutaleita
1 1/4 tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 1/4dl kookosmaitoa
1dl vadelmia
Kuorrutus:
50g margariinia
4dl tomusokeria
2tl vaniljasokeria
2 2/3rkl kookosmaitoa
1rkl sitruunamehua
punaista karamelliväriä
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää kookosmaito ja vadelmat.
Paista muffuneita 175 astetta n. 20min.
Valmista kuorrutus. Sulata rasva kattilassa ja sekoita joukkoon muut ainekset. Lisää karamelliväriä.
Kuorruta muffinsit ja laita päälle koristeeksi pieneksi saksittua mansikkaa.
Nämä ovat ihan huippuhyviä, nam! Kuorrutetta tulee kyllä todella reilusti tuolla ohjeella, puolet riittää. Tai sitten minä tein kuorrutteesta liian ohutta, eikä siitä saanut niin paksua kerrosta kuin oli tarkoitus ...

Pähkinäcupcakes (Koti ja keittiö):

Nämä muffinit koristeli tylleröinen ja hienojahan niistä tuli!
12kpl
125g margariinia
2dl ruokokidesokeria
2 munaa
2dl venhäjauhoja
1dl mantelijauhetta
1/2tl kanelia
1 1/2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 1/4dl maitoa
1dl rouhittua hasselpähkinää
Kuorrutus:
150g margariinia
4dl ruokotomusokeria
1tl vaniljasokeria
2tl kuumaa vettä
Päälle mantelilastuja
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon. Lisää maito ja pähkinärouhe.
Paista 175 astetta n 20min.
Valmista kuorrute. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää vaniljasokeri ja kuuma vesi. Vatkaa, kunnes seos on pehmeää ja kermaista. Levitä seos muffinien päälle ja koristele.
Nämäkin ovat huisin hyviä ! Ja sama juttu, näissäkin kuorrutetta tulee ohjeen mukaan tehtynä melko lailla liikaa.
Kuivatut mansikkalastut olivat minulle uusi tuttavuus ja tykkäsin niistä kovasti, maku on tallella, eikä niissä ole ylimääräistä sokeria tai säilöntäaineita.
Huomenna sitten Joensuuhun käsityömessuille, hauskaa!
-Vika-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti