perjantai 18. syyskuuta 2009

Hengissä, vaikka kituen

Pikaisesti vain ilmoittelen, että hengissä ollaan vaikka hieman kituliaasti. Siis aivan järjetön kiire on ollut, töissä noin 20 asiaa kesken, ja kaikilla deadline ihan just. Ja siihen päälle pino tenttikirjoja ja vanhempainyhdistys ja ja ja ja ja ja ja ja ja ja ja...
Mutta kyllä se siitä helpottaa, ja jos ei helpota, niin sitten siihen tottuu... Huomenissakin on töitä, minulla, toisin kuin Tikillä, on niin joustava työaika, että menee töiden merkeissä viikonloppu jos toinenkin. Tällä viikolla olin tosiaan Helsingissä työmatkalla. Ja kuten tuppaa minulla käymään, ei hotelliyö sujunut tälläkään kertaa ihan perinteiseen tyyliin. Punkkasin samassa huoneessa kollegani kanssa, ja aamusella heräsimme herätyskelloon, ajatuksena oli olla liikkeellä puoli yhdeksän aikaan. Nousimme reippahasti, puimme ja restauroimme naamamme edustuskuntoon, ja asettelimme kenkiä jalkaan aamupalalle lähtiessä. No, siinä vaiheessa sitten tämä kollega vilkaisee kelloa, että joko kello on sen verran, että aamupalalle olisi hyvä suunnata. Ei ollut, ei. Kello oli 4.39. Joo, oli jäänyt pikkasen väärät hälytykset kännyyn, joten eikun uusi yritys. Muutaman tunnin jälkeen lähdimme sitten onnekkaammin aamupalalle posket tyynyn jäljiltä painuneena, mutta heti pystyyn noustessa täysin meikattuna ja puunattuna. Kätevää. Ensi viikollakin on yksi pääkaupunkiseudun keikka, ja pari keikkaa puoliväliin Saloon. Mutta päiväreissut on silti aivan eri luokkaa rasittavuudellaan kuin yökeikat.
Oikein jo odotan Tampereen messuja. Me menemme asiakkaina kyseisille messuille! Ihanaa! Minut ja Tikin löytää sitten varmimmin sieltä viinibaarista, ja aina välillä käymme nopeasti ihailemassa helmiä ja lankoja yms.
Nyt takaisin minun nykyiseen arkeeni, tenttikirjat odottelee...
~Tikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti