Leivottiin tänään tylleröisen kanssa tuulihattuja. Koskaan ennen en ole niitä tehnyt ja hieman epäillen ryhdyin hommaan... Noh, hyviähän niistä tuli, njam. Kaikki tuli syötyä, edes kuvaa en ehtinyt ottamaan . Tämä päivä on muutenkin mennyt herkutellessa. Väsyneenä tekee aina mieli jotain hyvää. Ja nyt väsyttää . Eilinen 14 tunnin työpäivä otti veronsa tänään. Palaverissa istuessa piti lähes kirjaimellisesti pitää silmiä sormilla auki. Huomenna vielä 10 tuntia ja viikko olis sitten siinä! Vieläkin muistan olla äärimmäisen kiitollinen näistä vapaista viikonlopuista. Tässä ammatissa ne ovat todella harvinaista herkkua ja minulla ne ovat aina vapaat .
Aloittelin SNY:n lähettämästä langasta huivia, tällä kertaa virkkaamalla. Haluan ison, pehmeän huivin, joka on ihana kääriä pakkasaamuna kaulaan monin kerroin. Lanka on ihanan pehmeää ja mikä minusta on huivissa tärkeää, se ei sotke. Eli siitä ei lähde irtokarvoja, jotka näkyvät ikävästi mustassa takissa. Lankaa on myös helppo virkata, eli todella onnistunut valinta, SNY!
Sitten pieni sisäpiirin vitsi (anteeksi kaikki muut! ) Tikille: meillä ei tarvitse enää kiikareita!!! Ja huomenna sinulle lähtee Lauri postiin.
Nyt Vika lähtee kaapille etsimään jotain hyvää...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti