Suru ja luovuus

Kuten Vikakin aiemmin kirjoitti, kulkee luovuus hyvin pitkälle käsikädessä hyvinvoinnin kanssa. Kun et voi hyvin, on elämä usein ainakin itselläni pelkkää suorittamista, päivästä toiseen asioiden hoitamista, ja usein nekin vain välttämättömimmissä määrin. Kun jäin leskeksi, oli jo ruoanlaitto aivan ylivoimainen suoritus. Pitkään menikin meidän perheen ruokailu siten, että ystävien ja läheisten tekemiä ruokia otettiin summamutikassa pakastimesta ja pidettiin huolta, että lapset söi. Oma ruokailu oli sitä, että söi jos muisti ja sattui saamaan jotain kurkusta alas.

Muistan monenmonta kertaa katselleeni käsityötarvikkeitani ja todenneeni, että tuskin noitakaan tulee enää ikinä tarvittua. Kun elämänilo on hukassa ja kun tulevaisuus tuntuu merkityksettömältä, ei luovuus todellakaan kuki. Toisaalta ne hetket kun jotain pystyi tekemään käsillään, antoivat taas pienen kosketuksen siihen entiseen minään.

Nyt kun voin jälleen erinomaisesti ja olen onnellinen, on luovuuskin jälleen vähintään entisissä mittasuhteissa. Tuntuu, että oikeastaan luovuus ja tekemisen ilo ottaa nyt menetettyä aikaa takaisin. Haluan kokeilla uusia juttuja, mieli pursuaa ideoita ja mikään maailman aika ei riitä kaikkien ideoiden toteuttamiseen. Nautin todella taas tekemisestä.

Metsäretkeltä metsästettyjä kiviä:

 Edellä esiteltyjä sytykesipsejä lähdössä pop up- kauppaan. Nämä muuten toimii todella hyvin, monta kertaa on jo omakin sauna sytytetty näillä!

Avaimenperiä pop up- kauppaan, monelaisia ja jokaiseen makuun:

Niitä hieman erilaisia trofeita :D

Puolikkaita muovieläimiä maalattuna. Tästä projektista sain muutaman hitaan katseen kun perheen teini autotallista minut löysi sahaamassa muovieläimiä keskeltä poikki. 

Taikataikinasta tontuille sisäänkäyntejä, matto villalanganpätkistä:

Ja onneksi tuo talouden mies ei kitise ympäri kotia levinneistä projekteistani, tuhahtelee vaan kun huomaa sänkyyn köllähtäessään olevansa keskellä pihtejä, sohvalle mahtuu hyvin mies, minä ja rautalankakerät jne. Kiltisti on kaupasta lähdetty ostamaan mitä ihmeellisimpiä tykötarpeita, metsässä on rymytty sateessa etsimässä juuri oikeanlaista oksanpätkää jne. On muuten myös hankittu mig-hitsauspömpelikin, muutama idea odottaa senkin varalle :D

~Tikki~

Alusvaatteista se kaikki lähtee

Nimittäin pukeutuminen. Se, mitä sinulla on alimmaisena päällä, vaikuttaa tosi paljon siihen olotilaan, mikä sinulla on. Tietysti mukavat vaatteetkin on tärkeät, mutta ainakin itselleni tärkeimmät on mukavat ja istuvat alusvaatteet. Eikä se nätti ulkoasukaan tietysti pahasta ole :)

Teen fyysisesti rankkaa työtä; nostan, kumarrun, työnnän, vedän, talutan, tuen, kyykistyn jne varmasti kymmeniä, ellei jopa satoja kertoja työpäivän aikana. Työnantaja tarjoaa työvaatteet, mutta alusvaatteet on tietysti hankittava itse. Aikaisemmin ostin rintsikkani kaupasta, joskus onnistuen, joskus ei niin onnistuen. Isorintaisena kaupan liivien ongelmana oli se, että vaikka kaupassa liivit vaikuttivat oikein hyvältä, niin mikään ei taannut sitä, että ne tuntuvat hyviltä ja tukevilta vielä viikon käytönkin jälkeen. Joudun myös pesemään rintsikkani usein, jopa jo yhden hikisen työpäivän jälkeen ne on nakattava pesuun. Ja minä en kyllä jaksa pestä rintsikoitakaan käsin, vaan pesen ne pesukoneen alusvaateohjelmalla. Vaadin siis rintsikoiltani konepesun sietoa, vaikka ohjeiden mukaan ne onkin pestävä käsin. Monet kaupan liivit olivatkin pesun jälkeen piloilla, yleisimmin päällyskankaan alla käytetty foami menetti muotonsa ja liivien reunat kääntyivät inhottavasti ulospäin. Työssä rintsikoiden huonot ominaisuudet oikein korostuvat; niitä saa olla jatkuvasti nykimässä oikeaan kohtaan ja olkaimet valahtavat käsivarsille, ym inhottavaa.

Olen jo pitkään haavelillut siitä, että voisin valmistaa ihan kaikki vaatteeni itse. Ihan viime vuoteen saakka tein itse kaiken muun paitsi sukat ja rintsikat. Kun sitten kuulin jossain rintsikkakursseista, oli saman tien into piukeana, mutta kuitenkin epäilevällä kannalla; onko muka mahdollista itse tehdä kunnolliset rintsikat?? Ilmoittauduin sitten MakeBra:n kurssille Turkuun.

Ja niinpä vain kurssilla valmistin ensimmäiset itselleni täysin istuvat rintsikat!

Tässä ne ovat :). Ihka ensimmäiset itse tekemäni rintsikat!!

Nämä on tehty DL02-2-kaavalla ja ovat ihan huippuhyvä perusmalli isorintaiselle!

Ostin sitten MakeBralta vielä pari muutakin mallia mm. juhlakäyttöön. Nyt sitten on ollut helppo tehdä itselle aina tilanteeseen sopivat rintsikat itselle mieluisista kankaista ja väreistä. Pitsiä, trikoota, lycraa.. mitä vain keksin kokeilla.

Nämä pinkistä lycrasta ja mustasta pitsistä tehdyt rintsikat on tehty DL01-mallilla.

Nämä mustasta lycrasta ja mustasta pitsistä tehdyt on taas minun luottokaavalla, eli DL02-2:lla tehdyt.

Ja nämä juhlakäyttöön tarkoitetut on tehty DL03-kaavalla.

Tarvetta uusille rintsikoille kyllä olisi taas, mm. ihan puhtaan valkoisia liivejä minulla ei ole ja niitä aina silloin tällöin tarvii. Teen yleensä kahdet liivit yhtäaikaa, sarjatyönä ne valmistuu melkein yhtä nopeasti kuin yhdet.

-Vika-

Yökylään

Yökyläilyä varten tykkään ottaa mukaan omat vuodevaatteet; peitteet ja tyynyt, lakanat, pussilakanat ja tyynyliinat. Nukun paljon paremmin,kun saan kääriytyä omaan untuvapeittoon ja pään alla on oma tyyny. Hotelliinkin otan mukaan oman tyynyn :). Tämä on joskus aiheuttanut respassa pitkiä, kummastuneita katseita, kun menen kirjautumaan ulos hotellista tyyny kainalossani. Useamman kuin yhden kerran olen saanut kertoa vastaanottovirkailijalle, että kyllä, tyyny kainalossani on ihan oma, eikä huoneesta mukaan pöllitty. Hotelliin en sentään ota omaa peittoa mukaan, mutta kaikkialle muualle kyllä.

Tätä varten (myös farkkuvuorta pienentääkseni) ompelin vanhoista farkuista reilun kokoisen kassin, sellaisen Ikea-kassin kokoisen. Tähän kassiin mahtuu kahden hengen peitot ja tyynyt liinavaatteineen ja kassin suun saan suljettua vetoketjulla, jolloin sisältö säilyy puhtaana eikä leviä pitkin auton peräkonttia.

Farkkukasakin pieneni tämän kassin valmistuksessa, sillä sain tähän uppoamaan reilut kolmet miesten farkut. Farkkuja riittää kyllä edelleenkiin, joten tiedossa on jatkossakin erilaisia ompeluksia vanhoista farkuista, lempimateriaalistani :)

-Vika-

Pelasta Eetut

Olen jäsenenä Saumanvara facebook-yhteisössä. Saumanvaran naiset ovat jo useita kertoja järjestäneet erilaisia hyväntekeväisyystempauksia. Viime vuonna keräsimme mm. huutokaupalla rahaa Roosa-nauhakeräykseen ja Sylvalle.

Tänä vuonna keräämme huutokaupalla rahaa Syöpäsäätiölle miesten eturauhassyövän tutkimukseen.

Saumanvaran huipputaitavat ompelijat valmistavat huutokauppaan erilaisia tuotteita ja ne myydään 1.11. järjestettävässä nettihuutokaupassa.

Omalta osaltani osallistun tähän muutamalla tuotteella :)

A5-kokoinen kalenteri, jonka irroitettavat kannet on tehty kierrätysfarkuista ja uusista puuvillakankaista.

Kierrätysfarkuista tehty kassi.

Tämäkin kierrätysfarkuista tehty, reilunkokoinen pussukka.

Sitten Tikin tekemä koru, jolle tein kaveriksi vegaaninahkasta ja Almandiinin kankaista pussukan.

Ja toinen Tikin tekemä ihana koru. Tällekin tein pussukan vegaaninahkasta ja Almandiinin puuvillakankaasta.

Vielä on tekeillä yksi pussukka tähän huutokauppaan, siitä sitten myöhemmin :)

Kun Eetut on pelastettu, alkaakin urakointi pienille ihmisille. Osallistun nimittäin KYS:n joululahjakeräykseen lasten teho-osaston pikkuisille. Enpä olekaan pitkään aikaan ommellut vaatteita koossa 40. Saattaahan tuo vaatia hieman totuttelua noin pienten vaatteiden ompelu omien vaatteiden jälkeen...

Pelasta Eetut-huutokauppa löytyy facebookista hakusanalla Pelasta Eetut :)

-Vika-

Sytykesipsejä torstain ratoksi

Talven myyjäiset lähestyvät ja jotain myytävääkin lienee pitäisi saada aikaiseksi. Tämän päivän käytin hellan ääressä keitellen sytykesipsejä:

Hieman tulitikkuaskin tuunaamista, ja valmis setti joulun pikku muistamisia on valmiina.

Viime yönä satoi lunta. Tai no, räntää se taisi olla. Tuuli oli illalla ja yöllä varsin kovaa ja en olisi ihan hirmuisesti yllättynyt jos talo olisi siirtänyt paikkaansa. Samalta tontilta kuitenkin herättiin. Naapurikunnassa oli synkeä aamu tasoristeysonnettomuuden johdosta. Monen ihmisen elämä muuttui tänään perusteellisesti, monta liian aikaisin kuollutta ja monta kaipaamaan jäänyttä.

Omaani turvaamaan tein mustahehkutetusta rautalangasta ja karneolista ristin autoon.

Mukavaa torstai-iltaa!

~Tikki~

Valoa elämään

Olen hyvin iloisesti yllättynyt ja hämilläni blogitekstini Elämän ihmeellisyys johdosta saamistani viesteistä. Moni on kertonut olevansa onnellinen puolestani ja monen monta leskeä on jakanut omia kokemuksiaan leskeytymisestä ja jotkut myös uudesta parisuhteesta leskeytymisen jälkeen. Moni on myös kiittänyt tekstin antaneen toivoa omaan tilanteeseensa kun tunne elämän mahdollisuuksista on silloin alkutapaipaleella hyvinkin synkeää ja usein toivotontakin. Ihanaa jos tekstini on edes hieman ollut avittamassa jotain syvissä vesissä kulkevaa.

Itsekin muistan, että ennen edesmenneen mieheni kuolemaa sitä todellakin elin siinä harhassa, että ihmiset kuolevat vanhana ja jäävät leskeksi sitten joskus. Kuulihan sitä tarinoita nuorena kuolleista, ja onhan sitä itsekin jäänyt puoliorvoksi pienenä lapsena, joten tämän faktan olisi tietysti pitänyt olla itsellekin ihan mahdollinen skenaario. Mutta eihän sitä ihminen kohdalleen moista kohtaloa ajattele. Eikä tietysti pidäkään elää pelossa. Mutta tiedostaa se kannattaisi. Ihan jo pelkästään sen takia, että osaisi nauttia elämästä nyt, osaisi olla kiitollinen toisen olemassa olosta ja osaisi sen myös kertoa.

Kliseisesti leskeytyminen aiheutti minulle(kin) arvojen uudelleen järjestymisen. Ennenkin minulle oli perhe se tärkein, mutta nyt se on sitä vielä enemmän. Ennen panostin työhöni paljon aikaa ja energiaa, kouluttauduin jatkuvasti oman, ja varmaan muidenkin jaksamisen kustannuksella jne. Elin myös paljon odottaen viikonloppua, seuraavaa matkaa yms arjesta poikkeavaa. Nyt yritän tehdä siitä tavallisestä päivästä joka ainoa päivä hyvän. Ja pehmittihän se. Leskeytyminen. En ole itselleni, saatikka muille, enää niin vaativa ja kriittinen. Olen hyväksynyt itsessäni niitä heikkouksia, enkä edes kuvittele enää olevani kaikkeen pystyvä taikka muutoin täydellinen. Ja toisaalta, olen ylpeä siitä, että olen selvinnyt. Tyyli ja keinot vaihtelivat, moni tekemäni valinta ja teko oli sillä hetkellä se ainoa. Se, että rakennat  ja löydät itsesi uudelleen tuon kaltaisen kokemuksen jälkeen on aina uroteko. Yksin siihen ei kykene, mutta silti leskeytyminen on siltikin hyvin, hyvin yksinäinen taival. Yksin ollessasi kohtaat ne pimeimmät tunteet, suurinmman kaipuun, ahdistavimman surun, kateuden, katkeruuden ja pelot. Niitä tunteita ei kukaan voi puolestasi käydä läpi, eikä oikein välttämättä edes auttaa niissä. Mutta se, että tiedät olevasi edelleen rakastettu ja tärkeä monelle, auttaa jaksamaan ja pitää kiinni elämässä.

Nyt kun olen vahvoilla oman vointini suhteen, on toiveissa se, että jotenkin voisin hyödyntää kokemuksiani. Vertaistuki on ollut itselleni niin tärkeää ja merkityksellistä, että toivoisin pääseväni jotenkin auttamaan muita leskiä. Katsotaan...

Kotona viihdyn, ja syksyn tullen kaipaan taas valoa lisää ympärilleni. Metsäretkellä tarttui mukaan hieman taas luonnon antimia:

Kanaverkosta tehty kartio, Vikan kanssa roskisdyykattu pläkkipeltiämpäri ja valosarja toivottaa nyt oven vieressä kotiin tervetulleeksi.

Ihania syysiltoja kaikille!

~Tikki~

Sisällä surussa

Minun ja Tikin elämässä on aika ennen ja jälkeen.

Pitkään olen miettinyt, miten kerron täällä elämästäni "sen jälkeen".... miten paljon avaan asioita, joissa olen ollut hyvin syvästi mukana, mutta kuitenkin jollain tapaa ulkopuolella. Olemme Tikin kanssa aina olleet läheisiä ja olemme kokeneet elämässä monenlaista, niin hyvää kuin huonoa. Yhdessä ollaan itketty ja naurettu, märehditty asioita ja juoruttu... Olemme kokeneet paljon, mutta mikään aikaisempi ei yllä karmeudessaan ja julmuudessaan lähellekään sitä katastrofia, mihin jouduimme jouluna kohta kaksi vuotta sitten.

En ikinä unohda sitä jouluyötä, kun klo 3 heräsin puhelimen soittoon ja puolen tunnin päästä istuimme autossa, ajoimme aamuyön kohti Helsinkiä ja sitten lentäen illaksi painajaiseen.

Tämän kuvan otin eräänä yönä hotellimme parvekkeella. Vuosi oli vaihtunut, monta käytännön asiaa oli saatu järjestettyä, laukut oli pakattu ja aamulla odotti kotiSuomeen lähtö ilman Anttia.

Siitä alkoi elämäni raskain vuosi. Läheisen ihmisen menettäminen on kamalaa. Mutta tässä tilanteessa tärkeintä oli keskittyä pitämään sisko hengissä, ruokkimaan lapset, hoitamaan käytännön asiat... Siirsin oman surutyöni odottamaan sitä aikaa, kun siihen on mahdollisuus. 

Reilun vuoden aikana tuntui monta kertaa, että tästä ei ikinä selvitä. Mutta kuitenkin koko ajan jossain oli se usko, että kyllä me selvitään. Me emme anna periksi. Joku päivä kaikki on vielä hyvin. Vaikka kaikki onkin muuttunut ja olemme menettäneet niin paljon.

Pitkään elämä oli pelkkää selviämistä. Mihinkään ylimääräiseen ei kertakaikkiaan ollut energiaa. Mutta pikkuhiljaa huomasin, että minua tarvitaan aina vaan vähemmän, sisko selviää kyllä.

Tänä aikana en pystynyt tekemään mitään käsilläni, luovuus oli täysin hukassa, jumissa... ei vain pystynyt. Suru ja hätä on tehokas tappamaan kaiken muun henkisen toiminnan. Pakolla sain parit villasukat tehtyä, siinä se. 

Samaan aikaan, kun ymmärsin, että sisko selviää, että hän pärjää jo omillaan, on jopa onnellinen, alkoikin oma surutyöni, jota käyn vieläkin läpi. Ja nyt ymmärrän, miten valtavasti suru vie energiaa, se vie kaiken. Mutta eihän se suru lähde muuta kuin suremalla; itkemällä, ahdistumalla, nukkumalla, juoksemalla, huutamalla. Oma surutyöni on melko pitkälti tehtävä "salassa", koska tilannetta on vaikea selittää ulkopuolisille. Miten selität, että minä suren nyt, vaikka tapahtuneesta on jo kohta kaksi vuotta aikaa? Jotenkin en jaksa kenellekään tätä selittää, eivätkä toisaalta nämä asiat kuulu ulkopuolisille. En halua esim. työkavereilleni kertoa, että siskoni mies kuoli toissajouluna ja minun surun aika on nyt, kun sisko on oma surutyönsä pääsääntöisesti saanut suoritettua. Ehkä ihmiset ymmärtäisivät, ehkä eivät.

Meillä alkaa elämässä nyt uusi vaihe, kun Tikillä on uusi, suuri perhe. Se vaikuttaa väistämättä myös minun perheen elämään, niin paljon yhteistä meidän elämät sisältää. Ja minulla on luja usko siihen, että elämämme on jatkossa ihanaa ja hemmetin hauskaa, kun tästä taas minäkin pääsen vauhtiin.

Ei muuta kuin uusia tuulia kohti! Elämä voittaa!

-Vika-