torstai 26. lokakuuta 2017

Sytykesipsejä torstain ratoksi

Talven myyjäiset lähestyvät ja jotain myytävääkin lienee pitäisi saada aikaiseksi. Tämän päivän käytin hellan ääressä keitellen sytykesipsejä:

Hieman tulitikkuaskin tuunaamista, ja valmis setti joulun pikku muistamisia on valmiina.

Viime yönä satoi lunta. Tai no, räntää se taisi olla. Tuuli oli illalla ja yöllä varsin kovaa ja en olisi ihan hirmuisesti yllättynyt jos talo olisi siirtänyt paikkaansa. Samalta tontilta kuitenkin herättiin. Naapurikunnassa oli synkeä aamu tasoristeysonnettomuuden johdosta. Monen ihmisen elämä muuttui tänään perusteellisesti, monta liian aikaisin kuollutta ja monta kaipaamaan jäänyttä.

Omaani turvaamaan tein mustahehkutetusta rautalangasta ja karneolista ristin autoon.


Mukavaa torstai-iltaa!

~Tikki~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti