maanantai 6. huhtikuuta 2009

Virvon varvon

Eilen olin kotona puoli yhdeksän aikaan, vastassa minua oli kaksi pikkuista noitaa. Veera ja Eemeli olivat olleet virpomassa, ja palkkaa oli kertynyt valtavasti! Pääsiäismunia, karkkia ja kolikoita oli iso kuppi kukkuroillaan. Veerakin ujompana jutteli että uskalsi soittaa vieraan oven kelloa kun ajatteli karkkiaCool. Että ihan pyyteettömiä terveyden toivottajia eivät ainakaan nämä pikkunoidat sitten olleet...
Messut on taas tältä erää takana, ja kuten Vika jo sanoi, oli messut oikein onnistuneet. Kaikki muu tuntuikin sitten menevän enemmän tai vähemmän metsään... Yllättävän vähän oli tuttuja asiakkaita paikalla, muutama tuttu naama kuitenkin näkyi. Itselleni ostin lankoja Titityystä, mm aivan uskomattoman pehmeää Sublime organic merinoa! Ei voi lanka olla niin unelman pehmeää, Veerakin sanoi että ihan kuin pilvi! Lisäksi pyörähdin Helmitaulun osastolta swarotäydennyksiä, ja Ompelutarvikkeesta tarttui mukaan kangasta ja kutosen koukkuamiskoukku. Koukkuaminen on hauskaa, ja sopii meikäläiselle joka ei jaksa nysvätä kovin kauaa yhden neuleen parissa. Muksut saivat tullessani Vikan ostaman potkulaudan, ja ilta ja alkuyö meillä mentiinkin pyöräilykypärät päässä sisällä...
Tänään olin töissä aivan seis. Pähkinäpensas ja leppä kukkii jo oikein mukavasti, ja allergia yhdistettynä reissuväsymykseen sai aikaan aikas koomaolon. Onneksi töissä oli sen verta kiirus, etten nukahtanut naama näppäimistölle. Saas nähdä kuinka freesi olo on roin reissun jälkeen!
Vinkatkaas joku, mistä saisin hyvän liehukkeen ohjeen? Tahtoisin sellaisen kesään sopivan ponchon tai huivin, liehuvaa ja söpöä. Eikä mitään neuleguru-juttua, ohjeet kun on minun mielestäni lähinnä viitteellisiä, koskaan en ole tainnut tehdä yhtään työtä ohjeen mukaan... Enkä edes osais tehdäNolostunut
~Tikki lähtee tarkistamaan uunissa hautuvaa valkosipulista paahtopaistia. Luit aivan oikein Vika: LIHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti