torstai 16. marraskuuta 2017

Suru ja luovuus

Kuten Vikakin aiemmin kirjoitti, kulkee luovuus hyvin pitkälle käsikädessä hyvinvoinnin kanssa. Kun et voi hyvin, on elämä usein ainakin itselläni pelkkää suorittamista, päivästä toiseen asioiden hoitamista, ja usein nekin vain välttämättömimmissä määrin. Kun jäin leskeksi, oli jo ruoanlaitto aivan ylivoimainen suoritus. Pitkään menikin meidän perheen ruokailu siten, että ystävien ja läheisten tekemiä ruokia otettiin summamutikassa pakastimesta ja pidettiin huolta, että lapset söi. Oma ruokailu oli sitä, että söi jos muisti ja sattui saamaan jotain kurkusta alas.

Muistan monenmonta kertaa katselleeni käsityötarvikkeitani ja todenneeni, että tuskin noitakaan tulee enää ikinä tarvittua. Kun elämänilo on hukassa ja kun tulevaisuus tuntuu merkityksettömältä, ei luovuus todellakaan kuki. Toisaalta ne hetket kun jotain pystyi tekemään käsillään, antoivat taas pienen kosketuksen siihen entiseen minään.

Nyt kun voin jälleen erinomaisesti ja olen onnellinen, on luovuuskin jälleen vähintään entisissä mittasuhteissa. Tuntuu, että oikeastaan luovuus ja tekemisen ilo ottaa nyt menetettyä aikaa takaisin. Haluan kokeilla uusia juttuja, mieli pursuaa ideoita ja mikään maailman aika ei riitä kaikkien ideoiden toteuttamiseen. Nautin todella taas tekemisestä.

Metsäretkeltä metsästettyjä kiviä:






 Edellä esiteltyjä sytykesipsejä lähdössä pop up- kauppaan. Nämä muuten toimii todella hyvin, monta kertaa on jo omakin sauna sytytetty näillä!



Avaimenperiä pop up- kauppaan, monelaisia ja jokaiseen makuun:






Niitä hieman erilaisia trofeita :D



Puolikkaita muovieläimiä maalattuna. Tästä projektista sain muutaman hitaan katseen kun perheen teini autotallista minut löysi sahaamassa muovieläimiä keskeltä poikki. 




Taikataikinasta tontuille sisäänkäyntejä, matto villalanganpätkistä:
Ja onneksi tuo talouden mies ei kitise ympäri kotia levinneistä projekteistani, tuhahtelee vaan kun huomaa sänkyyn köllähtäessään olevansa keskellä pihtejä, sohvalle mahtuu hyvin mies, minä ja rautalankakerät jne. Kiltisti on kaupasta lähdetty ostamaan mitä ihmeellisimpiä tykötarpeita, metsässä on rymytty sateessa etsimässä juuri oikeanlaista oksanpätkää jne. On muuten myös hankittu mig-hitsauspömpelikin, muutama idea odottaa senkin varalle :D

~Tikki~

torstai 9. marraskuuta 2017

Alusvaatteista se kaikki lähtee

Nimittäin pukeutuminen. Se, mitä sinulla on alimmaisena päällä, vaikuttaa tosi paljon siihen olotilaan, mikä sinulla on. Tietysti mukavat vaatteetkin on tärkeät, mutta ainakin itselleni tärkeimmät on mukavat ja istuvat alusvaatteet. Eikä se nätti ulkoasukaan tietysti pahasta ole :)

Teen fyysisesti rankkaa työtä; nostan, kumarrun, työnnän, vedän, talutan, tuen, kyykistyn jne varmasti kymmeniä, ellei jopa satoja kertoja työpäivän aikana. Työnantaja tarjoaa työvaatteet, mutta alusvaatteet on tietysti hankittava itse. Aikaisemmin ostin rintsikkani kaupasta, joskus onnistuen, joskus ei niin onnistuen. Isorintaisena kaupan liivien ongelmana oli se, että vaikka kaupassa liivit vaikuttivat oikein hyvältä, niin mikään ei taannut sitä, että ne tuntuvat hyviltä ja tukevilta vielä viikon käytönkin jälkeen. Joudun myös pesemään rintsikkani usein, jopa jo yhden hikisen työpäivän jälkeen ne on nakattava pesuun. Ja minä en kyllä jaksa pestä rintsikoitakaan käsin, vaan pesen ne pesukoneen alusvaateohjelmalla. Vaadin siis rintsikoiltani konepesun sietoa, vaikka ohjeiden mukaan ne onkin pestävä käsin. Monet kaupan liivit olivatkin pesun jälkeen piloilla, yleisimmin päällyskankaan alla käytetty foami menetti muotonsa ja liivien reunat kääntyivät inhottavasti ulospäin. Työssä rintsikoiden huonot ominaisuudet oikein korostuvat; niitä saa olla jatkuvasti nykimässä oikeaan kohtaan ja olkaimet valahtavat käsivarsille, ym inhottavaa.

Olen jo pitkään haavelillut siitä, että voisin valmistaa ihan kaikki vaatteeni itse. Ihan viime vuoteen saakka tein itse kaiken muun paitsi sukat ja rintsikat. Kun sitten kuulin jossain rintsikkakursseista, oli saman tien into piukeana, mutta kuitenkin epäilevällä kannalla; onko muka mahdollista itse tehdä kunnolliset rintsikat?? Ilmoittauduin sitten MakeBra:n kurssille Turkuun.

Ja niinpä vain kurssilla valmistin ensimmäiset itselleni täysin istuvat rintsikat!

Tässä ne ovat :). Ihka ensimmäiset itse tekemäni rintsikat!!


Nämä on tehty DL02-2-kaavalla ja ovat ihan huippuhyvä perusmalli isorintaiselle!

Ostin sitten MakeBralta vielä pari muutakin mallia mm. juhlakäyttöön. Nyt sitten on ollut helppo tehdä itselle aina tilanteeseen sopivat rintsikat itselle mieluisista kankaista ja väreistä. Pitsiä, trikoota, lycraa.. mitä vain keksin kokeilla.


Nämä pinkistä lycrasta ja mustasta pitsistä tehdyt rintsikat on tehty DL01-mallilla.


Nämä mustasta lycrasta ja mustasta pitsistä tehdyt on taas minun luottokaavalla, eli DL02-2:lla tehdyt.


Ja nämä juhlakäyttöön tarkoitetut on tehty DL03-kaavalla.

Tarvetta uusille rintsikoille kyllä olisi taas, mm. ihan puhtaan valkoisia liivejä minulla ei ole ja niitä aina silloin tällöin tarvii. Teen yleensä kahdet liivit yhtäaikaa, sarjatyönä ne valmistuu melkein yhtä nopeasti kuin yhdet.

-Vika-