Kanille kaveri

Joskus kauan sitten ompelemani kani tahtoi kaverin. Ja sellaisen sitten väkersin:

Kani sai kaverikseen nallen, joka näyttää kyllä hiireltä ;)! Miten se voikin olla niin vaikeaa saada hahmoille oikeanlaiset kasvot!!!

En ole koskaan oikein tykännyt ommella mitään täytettävää. Mistä lie johtuu? Mutta ei tämän nallenkaan ompelu säväyttänyt, hyvä kun viitsin valmiiksi saakka sen tehdä... Toinen nalle odottelee kappaleina työpöydällä ja minun puolesta saa odotella vielä hyvän tovin! Ehkä sitten ensi vuonna...

Eilen illalla kyllästyin Russelineidin karvantiputukseen. Koirasta irtosi nyrkin kokoisia karvatuppaleita pitkin lattioita aina kun se  itseään rapsutteli. Eli pakkasista huolimatta koira pääsi karvoistaan. Ei uskoisi, että noin pienestä koirasta irtoaa kauppakassillinen karvaa! Nyt sitten toppavaatteet pääsevät taas käyttöön, ulkona kun on taas -26 :(.  Kylmä tulee noin ohuella karvalla ilman vaatteita.

Vapauden viimein koitettua Viivi säntäsi pöydän alle piiloon ja ilme kertoo kaiken: nyt riittää nyppimiset! Eihän enää...

-Vika-

Matkalaukkuelämää

Russelineitimme yrittää vihjailla minulle jotain

Oliskohan emännän jo aika purkaa matkalaukku? Jos tämä on tässä viikon ollut, niin kait siihen voi pesän rakentaa...? Tässä paljastuu minun heikko kohta: matkalaukkujen purkaminen! Pakkaaminen on paljon kivempaa kuin pakkauksien purkaminen. No, nyt tämä laukku on purettu sisällöstään ja kiikutettu kaapin uumeniin.

Mutta niin vain löytyi uusi mukava (?) nukkumispaikka!

Joku on jättänut takkinsa ja reppunsa lattialle. Eli siihen sitten pötkölleen ;)

Viime viikko oli töissä opiskeluviikon jäljiltä kohtuullisen hulabaloota ja illat menikin sitten töistä toipuessa. Käsitöitä en ole jaksanut ajatellakaan... Toivottavasti ensi viikolla on vähän rauhallisempaa, jotta jaksais iltasellakin jotain tehdä. Viikonlopun olen vain lepäillyt, katsonut monta elokuvaa, lenkkeillyt, nukkunut ja syönyt... huomenna sitten uusin voimin taas töihin!

 

Isoäidin neliöitä on valmistunut hissukseen. Paljon vielä puuttuu. Tai itse asiassa en edes tiedä, mitä tästä  tulee. Mutta puuttuu niitä paloja silti. Paljon.

-Vika-

Turkoosi, päivän väri

Tänään olemme maalanneet. Keittiö sai uuden värin entisen hillityn harmaan tilalle. Ja nyt ei voida puhua millään muotoa hillitystä väristä... Keittiömme on oikein vahva turkoosi. Ja väri on onneksi turkoosi, eikä sininen, niin kuin vähän pelkäsin! Seinän väri näkyy tuossa ikkunoiden välissä :)

Väriä on hankala saada kuvaan oikeana, varsinkin, kun ehti tulla jo pimeä. Mutta jotain tämän väristä meillä on nyt seinissä.

Verhojen pariksi ompelin kaitaliinan, jossa on eilen ompelemani verhon värit toisinpäin.

 

 Liina näyttää kuvassa vaaleammalta kuin se oikeasti on. Ja seinä taas näyttää vähän tummemmalta. Aarghh tätä kuvaamisen vaikeutta! Oikeasti liina ja seinä ovat lähes samanväriset ja eihän ne ole tässä kuvassa lähelläkään toisiaan. Mutta idea tästä selviää kuiteskin, vai mitä? Kukka on aplikoitu valkoisella pellavalla turkoosille pellavalle.

Viivi-neiti ei ollut yhtään innoissaan maalaushommista... koiran petikin siirtyi maalauksen tieltä vähäksi aikaa toiseen huoneeseen ja se ei tietenkään arvonsa tuntevalle Russelille kelvannut. Paremmaksi makuualustaksi valikoitui emännän saappaiden varret!

Nyt uuden Käsityölehden pariin, siinä näytti olevan muutama kiva Amy Buttlerin malli, ihanaa!

-Vika-

Jättiego pienessä pakkauksessa

Voi tätä meidän Russelineitiä. Sen ego ei kertakaikkiaan mahdu tämän kokoiseen pakettiin. Koiralla on painoa himpun päälle neljä kiloa, mutta ego painaa ainakin sata kiloa ...

Koiraneitimme vihollinen numero yksi on autot, ne kaikki pitäisi tappaa (siis autot). Koiraa ei voi pitää pihalla irti, koska heti, kun silmä välttää ja auto menee talomme ohi, on tämä koira syöksymässä taisteluun auton kanssa! Siis se painaa täysillä kohti autoa ja suoraan alle! Koiralla ei ole minkäänlaista suhteellisuuden tajua tässä asiassa (eikä kyllä paljon muussakaan). Se ihan oikeasti kuvittelee voittavansa auton. Yleensähän nämä kohtaamiset päättyvät onnellisesti;  koiran matka tyssää hihnan loppumiseen ja koira kuvittelee häätäneensä ja voittaneensa auton, kun se häipyi paikalta kauhean räksytyksen saattelemana.
Yhden kerran koira on jäänyt auton alle, silloin se pyörähti auton renkaasta ojan pohjalle... ja tuli sieltä ylös häntäänsä vimmatusti heiluttaen! Ja sitten suoraan suoraan seuraavaa autoa päin .
En tiedä, onko toista yhtä "hullua" koirarotua/koiraa olemassa...
Tämä on vain niin harmittavaa, kun koiran ei voi antaa olla vapaana pihalla, aina se on kytkettävä narun päähän . Koira olisi niin innokkaana mukana pihatouhuissa ja nauttisi vapaana touhuamisesta. Mutta kun ei tajua omaa parastaan! Höh.
Onko joku saanut opetettua koiralta tälläisen pois? Russelimme on jo 4-vuotias, joten ihan pennusta ei enää ole kyse (vaikka siltä näyttääkin)!
-Vika-

Ommeltua, virkattua ja varjoiltua

Aamulla kävimme Russelimme kanssa pitkän kävelylenkin kameran kanssa. Asuinalueemme muuttuu niin huimaa vauhtia, että halusin ikuistaa tämänhetkisen tilanteen. Parin vuoden päästä mäellämme näyttää varmaan ihan toisenlaiselta, uusien omakotitalojen  rakennusvauhti on huima!
Aina, kun aurinko paistaa, minua jaksaa hymyilyttää Russelimme varjo. Se on ihan huippu, katsokaa vaikka!

Tänään oli sellainen ompelus-olo, niinpä ompelin Sisiliskosten ohjeilla pussukan. Hankala ommeltava, kun kerroksia on niin paljon ja kaikkien niiden pitäis sattua ihan kohdalleen.Enpä taida tehdä toista ainakaan ihan heti...

Ja sitten pihalla istuskellessa (aloitin huivin jo toissa päivänä, tunnustan) virkkailin PuikOtuksen innoittamana simpukkahuivin. Tästä tuli vain paljon pienempi, kun lanka oli ohuempaa ja koukku pienempi. Huivi on juuri sopiva tylleröiselle.

Lankana Novitan Mandarin Petit ja koukku kokoa 3.5.
Nyt lähden varastolle tekemään jonkinlaista inventaariota ajatellen Göteborgia. Juuri sopivaa touhua tälläiselle aurinkoiselle, lämpimälle päivälle ...
-Vika-

Russeli ja minä, yhtä levottomia

Meidän Viivi-russelimme ei tykkää valokuvaamisesta. En ole kovin usein saanut koirasta sellaista kuvaa, missä näkyisi koko koira tai edes naama. Eipä tuo koira normaalistikaan juuri paikallaan ole, mutta kun kamera on esillä, alkaa sellainen vääntelehtiminen, ettei kuvan otosta tule kertakaikkiaan mitään. Tässäpä taas muutama yritys:


Voi hyvänen aika, miten on levoton olo. Nyt sais pari päivää mennä oikein nopsaan, niin pääsis taas reissuun... eikä ehtis jännittämään tulevaisuutta... lähipäivinä ratkeaa nimittäin suuria asioita. Apua. Tämä koiran kuvaaminenkin on jotain ihmeellistä sijaistoimintoa, kun ei pysty keskittymään oikeisiin töihin. Niitäkin kyllä olis. Mutta jos kävis vaikka lenkillä ensin, ehkäpä se jännitys häviää matkalle .
Torstaina lähden ajelemaan kohti pohjoista, Rovaniemeä. Rovaniemellä on käsityömessut Lappi-Areenalla. Nämä ovatkin sitten viimeiset kotimaan messut tälle keväälle. Toukokuussa käymme vielä Göteborgissa pohjoismaisilla tilkkutyöpäivillä ja sitten onkin messuissa taukoa aina syksyn Helsingin käsityömessuihin saakka. Mukava ajatus, että ei tarvitse sitten vähään aikaan pakkailla, ja etsiä tavaroita kaaoksesta...
Siskoni, se toinen, on parhaillaan Bangkokissa reppu selässä pyrkimässä lentokentälle. Äitimme kuuntelee uutisia ja on kohta hermoromahduksen partaalla. Vähän meinaa itseäkin hirvittää, kun sisko on siellä yksin. Voi kun saatais pian viestiä, että tyttö istuu Finnairin koneessa turvassa!
-Vika-