keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Eskimo-poncho

Tein tämän ponchon jonkin aikaa sitten Eskimosta, mutta en ole päässyt sitä vielä juuri pitämään kun sisällä se on liian kuuma, ja ulkona kylmä. Nyt alkaa kelit olemaan jo sopivat tälle poncholle. Ohje on Novitan sivuilta, käytin vain eri lankaa (lanka lankakauppa.comista aikoinaan).

Meidän perheellä on ollut vauhdikas viikko. Kun minä olen tullut töistä, on Antti lähtenyt ensiapukurssille, ja sieltä hän on palannut vasta puoli kymmenen aikaan illalla. Itse olen tehnyt työhommia vielä kotona koneella, joten kohtalaisen viikonlopun tarpeessa aletaan olemaan koko perhe.
Ulkona on nyt pahin aika vuodesta näin hengityksen kannalta. Katupölyä on joka paikassa ja paljon. Itselläni kaikki hengitysröörit muuttuivat lasten syntymien myötä sellaisiksi, että pelkästä siitepölystä, pölystä tai homeista puhuminen saa aikaan aivasteluja, tukkoisuutta ja kroonisen nuhan. Poskiontelot on leikattu, on syöty ja suihkutettu kortisonia ja allergialääkettä syödään maaliskuusta lokakuuhun. Silti nenä on tukossa yli puolet vuodesta. Nenäni on myös maailman paras viinimittari. Jotkut, yleensä halvat, viinit pistävät nenäni parissa sekunnissa tukkoon, ja ääneni muuttuu sellaiseksi kuin aku ankalla. Ja lapsena tahi nuorena minulla ei ollut mitään allergioita. Kummallista tämä naisen elämä.
Elämän kummallisuuksista puheenollen, Eemeli ratkaisi yhden ihmiskunnan suurimmista dilemmoista; kumpi oli ennen, muna vai kana? Kysyin tätä Eemeliltä, ja hän vastasi että muna. Minä kysyin, että mistä muna sitten tuli, niin Eemeli katsoi äitiä kuin vähäjärkistä ja sanoi: Pääsiäispupulta. Tyhmä äiti kun ei tuollaista tiedä.
~Tikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti