Niin kuin aamulla uhosin, otin itseäni niskasta kiinni ja kävin viimeistelemättömien pinon kimppuun! Aikaa näidenkin valmiiksi saattamiseen kului aivan tuhottomasti :(. Siis muutaman langan päättelyyn, kengännauhojen pujotteluun ja neljän "Converse"-merkin virkkaamiseen sain kulumaan koko päivän!!! Sitä ei tietenkään lasketa, että siinä sivussa hoitelin kokonaisen likapyykkivuoren, keitin kanakeiton, kuorin kaksi kiloa perunoita (ja kolme porkkanaa), vahtasin tenavien läksyjen teon, etsin neljä kadonnutta passia ja koko porukan talvisäilössä olevat shortsit, katsoin telkkarista kaikki sunnuntain ruokaohjelmat jne jne....Vois melkein sanoa, että maaninen päivä!
Mutta tässä nämä tänään valmiiksi saadut. Kaikkiin näihin olen idean saanut Novitan sukkalehdestä. Muutoksia ohjeeseen on varmasti tullut, koska tein sukat pelkän kuvan perusteella, enkä lukenut ohjeita ollenkaan.
|
Punaiset "Converse"-tossusukat. Lankana Seiskaveikka ja koko n 38. Nämä menevät odottamaan tarvetta lahjapussukkaan. |
|
Samanlaiset "Converset" mustana. Lankana taas Seiskaveikka ja koko n.36. Nämä oli tarkoitettu tyllerölle, mutta ovat pienet :(. Ja nuo yllä olevat punaiset ei tyllerölle kelpaa, joten täytyy tehdä toiset mustat pari numeroa suurempana. |
|
Suomisukat Seiskaveikasta. Koko n 38. Nämä sukat menevät tuntemalleni maailmanmatkaajalle, jahka hän palaa Suomeen. |
|
Vielä jäi viimeistelemättömien pinoon muutama pääteltävä ja höyrytettävä juttu. Ne valmistuu varmaan vasta reilun viikon päästä, kun olemme palanneet etelän auringosta. Saapa nähdä, kasvaako pino lentomatkojen aikana ;).
-Vika-
Piti tulla heti tsekkaamaan teidänkin blogi ja kappas, täältä löytyikin ratkaisu pulmaan. Mut kun on haastettu erilaisten sukkien tekemiseen pienille taaperoille, niin tässäpä vinha idea! Kiitos!
VastaaPoistaKatariina/aikakivoja.blogspot.com
Kiva blogi teillä :)Novitan sukkalehteä selailin itsekin ja pistin nuo samaiset tennarisukat äipälle tilaukseen. Ite en oo uskaltautunut vielä sukkien neulomista kokeilemaan.
VastaaPoistaHoksasin bloggerin tilastoista, että täältä oltiin vierailtu. Tulin vastavierailulle. =) Makeet Converset!
VastaaPoista