tiistai 16. kesäkuuta 2009

Vielä reilut sata kävijää arvontaan!

Olen joutunut tekemään erinäisiä myönnytyksiä. Yleensä olen tiukka periaatteissani, ja jästipäisyyttäni menen vaikka järsimällä läpi tiiliseinästä, jos olen sellaista tyhmyyksissäni mennyt päättämään. Mutta nyt on tilanne sen kaltainen, että myönnytyksiä on ollut pakko tehdä. Eli: en ole pärjännyt t-paidalla ja hameella/capreilla tänään ulkona. Eilen illalla päätin riittävän kauan paleltuani, että nyt riittää, ja tein itselleni huivin, joka ei ihan ole oikeastaan yhtä paha kuin pitkähihainen paita, eihän?!

Huivin tein salomoninsolmuilla ja lankana cascade yarnsia, ihanan pehmoista villaa.
Ei ole kelit juhannuksen oloiset, autossa kummasti pistin lämmitystä päälle, ja toimistolla käänsin ilmastoinnin lämmitykselle. Toivotaan, että ihme tapahtuisi, ja juhannuksesta tulisi vähäluminen ja en joutuisi nöyrtymään ja laittamaan sukkia jalkaani. Niinkuin lapissa on tapana sanoa kesästä, että vähän aikaa tuppaa olemaan huonot rekikelit.
Minä pidän esineistä jotka on kummallisia, ja jotka on niin rumia että ne on oikeastaan söpöjä. Eräs päivä löysin kirpparilta juuri sellaisen kannun, että se oli niin kamalan ruma ja mauton, että oli jo tosi ihana:

Eikö olekin IHANA?!
Mieheni kävi tänään töissä kaksi kertaa. Kummallakin kertaa olin kahvipöydän ääressä, tai oikeastaan kaikki töissä olevat olimme. Tänään ei siis oikeen ilennyt vedota väsymykseen kun tulin kotiin Viaton. Tänään oli töissä varsin hedelmälliset (kirjaimellisesti) jutut synnytyksistä ja lapsivuodeosastoista. Kuten nuorin meidän työpaikalla osuvasti sanoi, pitäisi meidän kiertää yläasteikäisillä kertomassa juttujamme, parantaisi kuulemma huomattavasti ehkäisytilastoja...
Huomenna menemme töiden merkeissä Tuorlan majatalon rantasaunaan pitämään palaveria. Luvassa siis ihania maisemia ja herkullista ruokaa, ja ehkä jopa teemme vähän töitäkin Cool. Ylihuomenna käännetäänkin me vuorostamme nokka kohti savoa, ja aloitamme juhannuksen vieton! Nyt jo haaveilen grillauksesta, hyvästä seurasta ja laiskottelusta. Tosin minulla ja Vikalla on tapana kyllä keksiä jotain ihan muuta tekemistä kuin laiskottelu, eräänäkin kertana aloimme valaa kynttilöitä puolenyön aikaan.
Olen viime päivät ollut varsin onnellinen omasta ihanasta aviomiehestäni. Aina kun muistaisi välillä ilahduttaa sitä omaa puolisoaankin, ja muutenkin muistaisi osoittaa arvostavansa. Meillä on perjantaina 10v hääpäivä, ja yhdessä olemme olleet kohta 15v. Joten Vika ja perhe, varautukaa ankaraan juhlistamiseen! Ja taitaapi muistaakseni sielläkin päin olla hääpäivä viikonloppuna! WOOOO-HUUUUU, juhlat pystyyn!!!!!!Jalka suussaSilmäniskuKieli ulkonaTukittuPusuNauruViatonHymyKieli ulkona!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti