Navigaattori on opettanut minut ajamaan ilman maamerkkien seuraamista. Siis, käänny seuraavasta risteyksestä oikealle, aja 300 metriä, käänny sitten vasemmalle jne. Eipä ole tullut seuratuksi, onko ko risteyksessä minkälaisia rakennuksia tai maisemia...
Viimeksi jouduin ajamaan miehen sukulaisten luo itsekseni ja navigaattori oli toisen auton hansikaslokerossa. Matkalla olisin voinut vaikka vannoa, että ikinä en ole täällä käynyt, niin outoja maisemia reitin varrella oli! Pari kertaa piti ottaa puhelu miehelle, että olenko varmasti oikealla reitillä. Noloa.
Tikin muuttotouhuissa ajelin yhdessä Tikin kanssa vanhalta asunnolta uudelle about sata kertaa. Yhden kerran lähdin sitten itsekseni hakemaan jotain unohtunutta pikkutavaraa vanhalta asunnolta ja uskokaa tai älkää, eksyin matkalla! Siis kolmen kilometrin matkalla, jossa on tasan kaksi risteystä. Joo, hieman noloa tämäkin.
Legendaarisin eksymiseni on kyllä kuitenkin viime syksyinen ajeluni Savon sydänmailta Kaarinaan. Matkalla minun piti jättää Humppilaan kahden sadan litran akvaario ja muutama kymmenen kalaa. Sovittiin kalojen tulevan omistajan kanssa, että tapaamme Humppilassa klo 21. Ajelin tyytyväisenä kohti Humppilaa (niin luulin), kunnes varttia vaille yhdeksän tajuntaani hiipi pikkuhiljaa epäilys sijainnistani, Humppilan viittoja kun ei näkynyt, vaikka perillä piti olla ihan just. Apua. Hetken pohdinnan jälkeen vilkaisin navigaattorini määräpäätä ja se oli HUITTINEN! No, kaksi ensimmäistä kirjainta täsmäsi... Arvatkaa, oliko kylmän hiki otsalla, kun soittelin kalojen ja akvaarion hakijalle, että nyt sattui pieni kömmähdys. Akvaarion ostajalla oli mukanaan kolme mahataudissa olevaa tenavaa ja koira. Ja tietysti kiire kotiin. Ja ymmärrettävästi ostajan pinna hieman kärähti. Pienen mekastuksen jälkeen sovimme treffipaikan säkkipimeän tien varteen suunnilleen puoleen väliin Humppilaa ja Huittista. Siellä tien varressa sitten pimeässä ja kaatosateessa vaihdoimme akvaarion ja kalat pikaisesti toiseen autoon ja ostaja jatkoi matkaansa oksentelevien lasten, kalojen ja koira kera. Minä hengähdin vähän aikaa ja säädin tällä kertaa navigaattorini hyvin huolellisesti, määränpäänä Kaarina. Tästä tulen varmaan vielä muutaman kerran kuulemaan...
Ai niin, omasta mielestäni omituisin eksymiseni tapahtui yhdessä Barbron kanssa matkalla messuille Rovaniemelle. Yövyimme Kiimingissä, josta matka jatkui varhain perjantaiaamuna kohti Rovaniemeä. Olen opiskellut Oulussa ja kotipaikkani on Kemijärvi. Olen siis kulkenut Oulu-Rovaniemi välin varovaisestikin arvioiden ainakin sata kertaa. Tällä kertaa jouduin lähtemään oudosta lähtöpisteesta (seli seli)ja uskoin onnettomuudekseni navigaattorin ohjeita (taas seli seli). Löysimme itsemme joltain kapeilta sorateiltä, sijainnista ei aavistustakaan. Alla iso auto ja routakeli parhaimmillaan. Ei kiva. Varmasti (?)reitti oli lyhyin, mutta ei ehkä silti järkevin. Aikamme navigaattoria näpyteltyämme löysimme lopulta takaisin nelostielle ja vannoimme, että ikinä emme enää usko sokeasti navigaattorin ohjeita (joopa joo..). Mutta ei tässä vielä kaikki. Kemin kohdalla tekivät tietöitä ja tuttu risteys oli muuttunut suorastaan tunnistamattomaksi. Ajelimme tyytyväisinä kohti Rovaniemeä, kunnes minun oli pakko tunnustaa Barbrolle, että me ollaan kohta Ruotsissa! Olimme hurauttaneet Rovaniemen risteyksen ohi ja ajelimme kohti Haaparantaa. Ja vasta Torniossa tajusin, että taas ollaan hukassa. Äärimmäisen noloa!!! Enpä ennen ole saanut käytettyä niin paljon aikaa Oulu-Rovaniemi välille
.Tämä eksymispurkaus johtui siitä, että viime päivinä olen tajunnut olevani hukassa ja eksyksissä melko useasti, johtuisiko päätäni kuormittavasta stressistä ja huolesta? Toivon mukaan kyseessä on ohimenevä ongelma... tai sitten ei. Täytyy pitää navigaattori jatkossa käsilaukussa. Onpahan sitten apu lähellä, jos eksyn vaikka kauppareissulla!
-Vika-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti